
Asuin, esiinnyin ja musisoin ulkomailla vuosien ajan. Olen päässyt soittamaan erilaisissa kokoonpanoissa urani varrella. Korona toi minut Espanjasta Suomeen, ja asuessani Turussa päätin vihdoin alkaa tuottamaan omaa musiikkiani ammattimaisemmin. Hetkessä minusta tulikin jo turkulainen muusikko!
Esikoisalbumini julkaistiin vuonna 2023. Se sisältää kolme suomenkielistä ja kolme englanninkielistä kappaletta. Olen laulaja/lauluntekijä, joka on säveltänyt, sanoittanut, laulanut ja soittanut monet instrumentit itse omiin kappaleisiini. Musiikin tuotanto on ollut keskeinen osa taiteellista matkaani. Albumini suunnittelu on toteutettu yhteistyössä lahjakkaan musiikkituottajan Aleksanteri Kuosan kanssa.
Musiikkiani on saatavilla suoratoistopalveluissa, mutta voit tukea työtäni ostamalla musiikkiani verkkokaupastani. Voit valita neljästä eri tukivaihtoehdosta (20/35/55/269/555 €). Samalla olet tukemassa mahdollisuutta luoda uutta. Voit ostaa verkkokaupastani myös Oi luojani -tanssiversion, jonka avulla voit aktivoida itsessäsi isomman muutoksen. Tanssi vähintään kahden viikon ajan – ja huomaa ero!
Olen Anu Agafia, suomalainen laulaja/lauluntekijä ja muusikko, ja tuon lavalle ainutlaatuisen ja kirkkaan ääneni sekä monipuolisen, sielulähtöisen musiikillisen ilmaisun. Tyylini yhdistää folk-popin, indie-musiikin ja singer-songwriter -genren, ja improvisaatio tuo siihen lisää luovaa voimaa.
Hyvä laulaja ja esiintyjä on sellainen, joka huomioi yleisönsä ja tilaisuuden luonteen. Esiinnyn erilaisissa tapahtumissa, kuten yritystilaisuuksissa, festareilla ja messuilla, mutta myös juhlissa, joissa kaivataan enemmän henkilökohtaista, intiimiä tunnelmaa. Tapahtumissa autan ihmisiä avautumaan ja ryhmiä kukoistamaan. Olen esiintynyt lukuisissa juhlissa, retriiteillä, häissä ja hautajaisissa. Tulen mielelläni myös laulajaksi ristiäisiin. Tilaa minut laulajaksi juhliin!

Kiinnostunut musiikkiterapiasta? Tarjoan terapeuttisia kokemuksia musiikin ja äänimatkojen parissa. Äänellä on oikeinkäytettynä hoitava vaikutus. Musiikkiani on kuvailtu parantavaksi ja koskettavaksi. Luon musiikkia, joka tuo toivoa ja auttaa ihmistä pääsemään kosketuksiin niin itsensä kuin mahdollisesti kadotettujen osiensa kanssa. Musiikillani pyrin tarjoamaan paranemisen avaimia. Sanoitukseni ja sielukkaat melodiat kertovat tarinoita yhteydestä ja elämästä.

Tarjoan tilattavaksi musiikin ohjelmistoja, joissa yhdistyvät musiikin voima ja hoitavan äänen rauhoittava vaikutus. Ohjelma voi koostua niin omasta musiikistani kuin muidenkin artistien valikoiduista kappaletuotannoista. Tapahtuma voidaan koostaa myös syvällisestä äänimatkasta, jossa luodaan äänellä ja viululla rentouttava tila.
Lisäksi autan ihmisiä löytämään omaa luovuuttaan ja inspiraatiota. Tuon tiimeille mahdollisuuden kukoistaa yhdessä. Myös yrityksille tekemissäni valmennuksissa luovuus saa kasvutilaa, ja kun tämä potentiaali pääsee esiin, myös yhteinen työskentely alkaa syntymään uusista ja inspiroivista lähtökohdista käsin.
Etsitkö laulajaa häihin? Häät ovat juuri niitä ikimuistoisia hetkiä, joissa kaivataan rakkauden koskettavuutta ja herkkyyttä. Suunnittele yhdessä kanssani lauluesitys häihin nostattamaan ainutlaatuista tunnelmaa. Olipa kyseessä kirkollinen vihkiminen tai muu häätilaisuus, hääesiintyjänä huolehdin siitä, että musiikkiesitys koskettaa oikealla tavalla. Olen häälaulaja, joka kuuntelee toiveet ja toteuttaa yhdessä hääparin kanssa sovitun kappalevalikoiman ohjelman mukaan. Kysy lisää myös hinnoista – suunnitellaan yhdessä teille soveltuva häämusiikki.

Sävellys alkoi syntymään syksyllä 2023 sodan myllerryksessä sekä isäni äkillisen ja muutaman muun läheisen kuoleman myötä. Käännyin sisäänpäin, ja aloin lopulta luomaan rukousta. Laulusta tuli lopulta voimakas valonpilkahdus pimeän keskelle, joka saattaa loppua kohden jopa tanssittaa. Kappale sisältää erityisen runsaan viululla, äänillä ja erilaisilla rytmisoittimilla luotua äänimaisenaa.
Pidempi tanssiversio kappaleesta ostettavissa TÄSTÄ.

Rakkauslaulu, joka vangitsee elämänilon, kertoo ahdistuksen murtamisesta sekä antautumisesta sielukkaalle rakkaudelle.

Rakkauslaulu, joka vangitsee elämänilon, kertoo ahdistuksen murtamisesta sekä antautumisesta sielukkaalle rakkaudelle.

