HÄPEÄSTÄ KUKOISTUKSEEN
”Jos emme saa lapsena kosketusta ja rakastavaa peilaavaa katsetta, käännämme päämme pois ja alamme kokemaan häpeää.”
Tuon häpeän alle jää aito rakkaus ja kaikista luonnollisimmat osat meistä.
Tunne siitä, ettemme ole vanhemmillemme riittävän arvokkaita ja kelpaavia, tai ettemme pystykään täyttämään vanhempien odotuksia, synnyttää häpeää.
Lapsi on aina riippuvainen vanhemmistaan, eikä voi nähdä, että syy olisi vanhemmissa. Tällöin lapselle muodostuu herkästi uskomus omasta häpeällisyydestä, arvottomuudesta, pahuudesta ja kelpaamattomuudesta. Nämä uskomukset muovaavat elämää niin kauan, kunnes ne purkautuvat.
Häpeälle meidät altistaa myös perheessä esiintyvä alholismi, huono tunneilmapiiri ja vaikkapa isot menetykset, kuten esimerkiksi vanhemman kuolema.
Sanonta ”minä kuolen häpeään”, kertoo hyvin häpeän vaikutuksesta.
Ydinhäpeälle altistaa myös nöyryyttävä kasvatus. Jos lapsi tuntee olevansa epäsopiva, vaikkapa liian iloinen, puhelias, rönsyilevä, herkkä tai mikä milloinkin, alkaa hän hävetä itseään ja näitä puoliaan. Häpäisy kuului Suomessa pitkään hyväksyttyihin kasvatustapoihin, ja sitä tehdään tahattomasti ja tahallisesti vieläkin.
Mitä herkempi lapsi (tai myöhemmin aikuinen), sitä herkemmin hän alkaa kantaa myös muun perheen ja vanhempien tunnetaakkoja sekä häpeää ja ottamaan vastuuta muiden puolesta ilmapiirin keventämisestä.
Johda esimerkillä
Vaikka vanhempi olisikin läsnä sekä rakastava, hän mallintaa lapselle aina sen, miten itse kokee itsensä. Jos esimerkiksi äiti kokee olevansa arvoton ja häpeällinen naisena, se periytyy herkästi myös lapselle. Tai jos isä kohtelee äitiä arvottomasti ( tai toisinpäin), se on parisuhdemalli, johon tyttö varttuessaan naiseksi herkemmin ajautuu. Me nimittäin opimme esimerkistä.
Myöhemmin etsimme lapsuuden traumoja käsiteltäväksi läheisissä suhteissa – juuri niin kauan, kunnes suostumme nostamaan kissan pöydälle.
Häpeä on kuin tuskallinen tunne, joka usein nousee avuttomuuden, riittämättömyyden ja vajavaisuuden tunteista ja lukitsee meidät.
Häpeän tunne vaikuttaa useimmiten elämään niin, että emme ole edes itse selvillä vaikeuksien alkusyystä. Suuri osa suomalaisista ei edes oikein tiedosta tai tunnista edes häpeää ja siirtää siten häpeä- ja häpäisykulttuuria valitettavasti eteenpäin.
Häpäisy-ja häpeäkulttuurin ilmiöitä/ oireita
narsismi ( ohut-ja paksunahkainen narsismi)
toksinen kateus ja mustasukkaisuus
läheisriippuvuus
välttely
ihminen elää lähinnä päässään
kontrolli
syyllisyys
väkivalta
terveen feminiinin ja maskuliinin puute
naiseuden poissaolo
miehen poissaolo
äitiyden poissaolo
luonnottomuus
jumalattomuus
rakkauden puute
terveiden rajojen puute
alkoholismi
yli-ja alivireys
yhteyden puute
monet mielenterveysongelmat
addiktioihin pakeneminen yhteyden puuttuessa (alkoholi, huumeet, työ, urheilu, shoppailu jne.)
tunteiden ja naiseuden pelko
terveen maskuliini pelko
yksinpärjäämisen kulttuuri
suolisto-ongelmat
naisten taudit
miellyttäminen
kontrollointi ja täydellisyyden tavoittelu
sieluttomuus
piiloutuminen
oma elämä ei ole omaa eikä virtaa
ei yhteyttä luontaiseen seksuaalisuuteen tai luontoon
Häpeämättömyys on toinen puoli häpeää.
Häpeä herää usein myös sisäisenä ristiriitana minän ja ihanteiden välillä. Ihminen kun tällöin kokee, ettei ole hyväksytty ja rakastettu aidosti ja alkaakin sitten muodostaa erilaisia valheellisia minä-osia, miellyttämään sekä muovautumaan saadakseen olla rakastettu. Näin rakkautta ja hyväksyntää haetaan lopulta AINA yksilön itsensä ulkopuolelta, usein toisista rikkinäisistä ihmisistä. Samalla kuitenkin hintana on herkästi se, että hukkaa itsensä. Tähän perustuu myös useimmiten draamat pari-ja muissa ihmissuhteissa. Lopulta ei enää edes tiedetä, kuka tai mikä osa seurustelee ja kenen kanssa. Ja sisällä kasvaa ahdistuneisuus, katkeruus ja raivo.
NAISEN HÄPEÄ JA KEHON ARVOSTUS
On sanottu, että nainen on miestä alttiimpi häpeälle. Naiset ovat tottuneet kannattelemaan ja kantamaan myös miesten arvottomuutta, vihaa ja häpeää ja ovat olleet tottuneempia, että heidän kehojaan voi arvostella sekä käyttää objektina.
Usein vallalla on ollut myös se, että uhri kantaa tekijän häpeän esim. raiskauksissa tai väkivaltaisuuksissa. Kun tämä malli jää päälle läpi sukupolvien, suhde naisen omaan kehoon muodostuukin usein ristiriitaiseksi ja jopa sairaaksi. Tämä taas altistaa monelle naisten taudille sekä tarpeelle rankaista kehoaan ja itseeän eri tavoin.
Paradoksaalisesti häpeälle ja sisäistetylle naisvihalle altistaa eniten äitiyden ja terveemmän feminiinin poissaolo, josta kumpuaa myös niin sanottu äitihaava.
Suomalaiset naiset ovat ylipäätänsä hyvin lukossa omassa naiseudessaan ja kateus sekä katkeruus kulkevat syvällä linjoissa. Suomi on myös ollut naisille tai feminiinille erityisen väkivaltainen maa asua.
Näin vääristyneessä maskuliinikulttuurissa, jossa terveelle naiseudelle, naisen keholle, naiselle eikä femiiniselle älylle ja energialle ole tilaa tai turvaa, syntyy naisen kantama valtava häpeä ja pahoinvointi.
”Olen nainen, mutta on elettävä kuin mies, jotta pärjään. Enkä oikein muusta tiedäkään.”
Häpäiseminen luo aina turvattoman ja vihamielisen pelkokulttuurin. Paradoksaalisesti feminiininen kasvu tai feminismi on Suomessa näkynyt siinä, että miehet ovat ottaneet tilaa tullakseen vielä feminiinisemmiseksi ja niin sanotut kypsät, maskuliinisemmat miehet ovat jääneet taka-alalle. Tällöin naisille on jäänyt entistä vähemmän mahdollisuuksia levähtää naiseudessaan. Tai sitten tilaa ovat ottaneet naisten yliseksualisoituminen ja ” vapautuminen” – teen mitä minua huvittaa.
Naiseudessaan traumatisoituneet naiset ovat ikään kuin myös itse alkaneet häpäisemään itseään, muita naisia ja feminiinin todellista ulottuvuutta. Sisäistetty naisviha onkin juurtunut myös naisiin itseensä.
Miten vapautua?
Häpeästä alkaa vapautumaan aidosti tulemalla tietoiseksi ensin häpeän häpeästä, joka estää itse häpeän kohtaamisen. Sitten avautumalla yhteydelle, uteliaisuudelle, herkkyydelle, armollisuudelle ja kehon luontaiselle liikkeelle, kosketukselle, myötätunnolle ja rakkaudelle. Tunnistamalla häpeän, sanoittamalla, tuntemalla, ääntelemällä ja uskaltamalla. Koska häpeä on syntynyt usein jo silloin, kun sanoja ei ole ollut käytössä, on luovuttava usein myös sanoista ja analyyseistä.
Mitä lähemmäksi luontoa nainen kytkeytyy jumalan lisäksi, sitä todellisemmin hän voi oppia virtaamaan. Eihän luontokaan häpeä itseään.
Häpeä kasvaa, kun sitä yrittää piilottaa ja vapautuu, kun sen ”paljastaa” turvassa.
Huumori auttaa myös ja tervehdyttävät vastavuoroiset suhteet.
Vihan ilmaiseminen ja omien rajojen määritteleminen on historian saatossa ollut erityisen vaikeaa naisille, joiden on oletettu olevan kilttejä ja tottelevia. Ja siksi juuri naiselle elintärkeitä keinoja myös häpeän selättämisessä voi olla vihan valjastaminen transformoivaksi muutoksesi. Toki sama pätee myös kiltteihin poikiin.
Kun terveys ja häpeästä vapautuminen lisääntyy, ihminen kykenee asettamaan ja ottamaan myös muiden rajoja vastaan ilman tarvetta raivoamiselle. Hänen ei tarvitse enää pakoilla sekä vältellä rakkautta ja yhteyttä. Elämään alkaa mahtumaan rönsyt, aitous, mokat ja inhimillisyys, herkkyys ja tarvitsevuus. Sekä kasvava kyky sietää epämukavuutta.
Näin rakkaus alkaa elämään ja kunnioittavampi suhde omaan kehoonkin kehittyä.
Häpeän sulaessa kulttuurista, mielestä ja kehoista, naisesta voi kasvaa yhteiskuntaan kypsä, kukoistava ja arvostettu hedelmä. Naisen keho on luontaisesti viisas ja yhteydessä luontoon ja luojaan. Ja kun tämä yhteys palautuu, naiset alkavat tervehtyä.
Ja kun mies alkaa tukemaan tätä ymmärrystä, myös mies itsessään kypsyy.
Itse olen kokenut, että lopullisesti jumalan armo on se suurin lahja, joka voi poistaa lukon kuin lukon sekä häpeän. Mutta itse on valittava ensin, palveleeko häpeää, joka estää rakkauden virtaamisen vai rakkautta, elämää ja jumalaa.
Oletko valmis?
REWILD YOU. Matkalla kohti aidontuntuista elämää, kukoistavaa bisnestä ja iloa.
Anu Agafia
Rewild You